Hääkuvaus: Jasmiina & Johan

”Seurasin Ollin aiemmin pitämää hääblogia, ja ihastelin sieltä kuvien tunnelmaa ja tyyliä. Kun vihdoin aloimme suunnitella omia häitämme, oli valokuvaajan valitseminen yksi tärkeimmistä valinnoista, ovathan kuvat tärkeitä muistoja hääpäivästä. Kun sitten varasimme Ollin kuvaajaksi ja soittelimme toivomuksiamme kuvaamiseen liittyen, oli hänen kanssaan niin luonteva keskustella, että päätös hänen valitsemisestaan tuntui heti oikealta.

Halusimme Ollin kuvaavan juuri omalla tyylillään. Toivoimme hänen tallentavan tunnelman ja pienet yksityiskohdat kuviksi.

Kuvat olivat juuri niin hyviä kuin osasimme odottaa! Olli oli saanut vangittua niihin taitavasti ne meille tärkeimmät hetket.

Olli oli kaikin puolin todella ”lepposa”, luonnollinen, iloinen sekä asiansa osaava kuvaaja. Hän osasi taidokkaasti pysytellä kuvatessaan huomaamattomana, mutta aina tarvittaessa sai meidät ja muut rentoutumaan ja jopa hymyilemään! 😀


Hääpäivänä morsiamen kampaajakäynti venyi odotettua pidemmäksi, ja potrettikuville varattu tunti lyhenikin kahteentoista minuuttiin. Olli kuitenkin sai meidät tsempattua pois pahimmasta paniikista, ja kuvat onnistuivat uskomattoman hyvin! Täällä on siitä ikuisesti kiitollinen hääpari.

Kuvia on ihana katsoa aina vain uudestaan. Niissä näkyy Ollin uskomattoman hieno kuvaustyyli, ja tietenkin omista häistä otetut kuvat ovat ne meille kaikkein merkityksellisimmät kuvat.

Suosittelisin enemmän kuin mielelläni. Jo pelkkä ammattitaito kuvaamisessa on tietenkin tärkeä asia, mutta kun kameran takana on niin loistava persoona kuin Olli on, niin kombinaatio on täydellinen!”

Hääkuvat kuvattiin Johanneksen kirkossa, Helsingissä ja hääjuhla oli Hotelli Rantapuistossa Vuosaaressa